Ikäkriisejä ja viikonloppuu

Viikonloppu. Perjantai töissä, lauantai töissä, sunnuntai vapaalla.

Tämä viikonloppu tarkoittaa rentoilua ja hyvää seuraa ja hauskuutta ja juhlimista ja liikuntaa ja ulkoiluu ja ennenkaikkea yhteistä aikaa poikakaverin(vaimikäseon?) kanssa IHAN kahdestaan. Molempien pikkumurut on reissailemassa ja me ollaan ihan kaksin vaan.

Lauantaina töiden jälkeen ois kaverin kolmekymppiset. Me ollaan tutustuttu Marinan kanssa täällä turkusessa, kun aloin käymään hänel kampaajal 1,5v sitten. Hänen kanssa me jaetaan ilot, surut ja huolet.

Tänään me puhuttiin ikäkriisistä ja paljon muustakin.
Itselläni oli ensimmäinen ikäkriisi, kun täytin 20 vuotta. Se oli kamalaa, se oli todella kamalaa. Olin todella ahdistunut syntymäpäivästäni, en halunnut onnitteluja enkä halunnut puhua koko asiasta. Nyt, mietin kuinka nuoria ne 2-kymppiset ovat. En kyllä tuntenut silloin itseänikään vanhaksi eikä se kriisi siitä johtunut, jotenkin kierosti(?) ajattelin, että "nyt ei oo enää paluuta nuoruuteen"... Ei sitä paluuta ole ollut koskaan, enkä koskaan taaksepäin ole halunnut palatakaan, mutta silloin se jotenkin iski ja kolahti ja kauhistutti.
Ehkä silloin mun elämä jotenkin muuttui.. Ehkä ne kriisit eivät olekaan ikäkriisejä vaan voisiko ne olla elämämuuttuu-kriisejä?
En muista enää 2-kymppisen Elinan elämää kovinkaan tarkasti, joten en osaa sanoa mistä se kriisi silloin johtui. Ehkä mun nuoruus loppus sillon? ;)
Seuraavan kerran kriisi tuli, kun 2010 täytin 25vuotta. Se oli vielä kamalampaa. Tajusin, että olen lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä. Se oli hirveää, ahdisti. Jos joku kysyi ikääni, niin unohdin(?), että olin 25v, kun muistan, että sanoin olevani 24 vuotias ja korjasin sitten (katkerana) perään todellisen ikäni.
Nyt, kun kolkuttelen 3-kympin ovella, niin ei tunnu kriisiä. Vielä. Ens keväänä voi olla jo eri juttu, kun SE päivä alkaa lähestyä.
Tämä 29 vuotta on juuri sopiva ikä. Tän ikäisenä sitä on kai jo aikuinen, ainakin peilistä kun katsoo niin ulkoisesti näyttää siltä, mutta päänsisäisestä elämästä en menisi välttämättä joka yhteydessä käyttämään sanaan aikuinen tai edes aikuismainen. ;) + mulla on ikävä mun äitiä ja isää.
Mutta tämä on kiva ikä, sopiva JA(!) alle nelikymppiset (mutta yli kolmikymppiset) pitää mua vielä NIIIN NUORENA... Se tuntuu hauskalta ja oikeinkin mieltäylentävältä. :D (en tiedä onko mieltäylentävä yhdyssana vai ei, joten älä takerru siihen...)
..Ja onneks mun hellu on mua AINA 6 vuotta vanhempi, niin ei tässä hätää tule.

Mii laikiii!

Ootteks kattonu Vain Elämää? Tänään Elastisen päivä ja me kattellaa sitä sit hauskas seuras. Huomenna töitä, bileet ja unta. Sunnuntaina uimista, lenkkeilyy, ulkoiluu, rentoutumista.
Mun mielestä kuulostaa aika hyvälle viikonlopulle!


Mukavaa viikonloppuu teillekin! 


<3 Elina