Kaveri jakoi tämän Facebookissa, mä jaan tämän täällä. Huonoäiti-syndroomakin katoaa? :D

Pyöräilyä ja mielenmyllerrystä

Aamu alkoi puurolla ja venyttelyllä.. Ah mikä ihana olo siitä tulikaan. Sitten heräsi 5-vuotias "ilopilleri", joka laahusti omasta huoneestaan tyynyn kanssa olo huoneeseen, hiukset takussa josta roikkui sieltä täältä eilisiä nipsuja ja ponnari. Minttu katsoi mua pitkään ja tympeästi, kun mulla oli päällä urheilutoppi ja colleget; "Aa..just..Eli tänäänkin mennään pyörillä. Kyllä joskus pitäisi pienelle ihmiselle olla vapaapäiväkin pyöräilystä! Ikinä en enää saa autossa kuunnella Cheekiä, laulaa sitä sun kanssa ja pitää kädestä kiinni, kun ajetaan tarhaan. Se on niin mukavaa! Haluan, että menemme autolla! Voitko äiti heittää ton sun topin roskiin, niin et voi enää pyöräillä!"
Minusta kun on niin mukavaa ja piristävää pyöräillä työmatkat mennentullen, että sivuutin kokonaan sen mitä Minttu minulle sanoi.
Pyöräilimme kuitenkin tarhaan (1,5km) ja matka meni kovin hitaasti ja vähänväliä kuului pieni ääni pyörän selässä, että miksi on niin tyhmää pyöräillä ja kuinka raskasta se on ja kuinka huono pyörä Mintulla on ja kuinka häntä väsyttää.
Ehkei se sitten olekaan niin piristävää 5-vuotiaalle? "Reippaana" äitinä vaan totesin, että kyllä se sitten on kivaa, kun totut siihen, mutta aluksi voi tulla jalat kipeiksi, yritin tsempata ja tehdä matkasta hauskemman. Minttu sitten kuitenkin kikatteli joka kerta, kun hän unohti, että pitää muistaa katsoa eteenpäin ja pysyä reunassa, kun pyöräilee.
Puolessa välissä matkaa on rakennustyömaa ja siitä kohtaa on jalkakäytävältä revitty asfaltti pois, joten keksimme, että se kohta onkin maastoreitti ja pomput ja töyssyt olivatkin yhtäkkiä hauskoja eikä pelottavia ja raskaita. Maastoreitin jälkeen tulee pieni "tunneli" mikä on tehty jonkin tiessä olevan ison kuopan päälle. Töyssyjen kohdalla pitää alkaa aina lisäämään vauhtia, että pääsee tunneliin sisälle ja sitten huudamme Mintun kanssa yhdessä, että "viiiiiiiiuh", kun pyörät sujahtavat tunneliin. Tarhamatkan hauskin pätkä.
Päiväkodilla viemme pyörän varastoon ja sanomme sille päiväksi heit ja laitamme oven lukkoon. Taas kerran Minttu totesi, kun päästiin perille, että oli niin mukavaa pyöräillä äidin kanssa.
Työmatkoilla ehtii miettiä paljon, kun pyöräilee ja kuuntelee musiikkia. Nyt mieleen tuli Mintun sanat "... Ikinä en enää saa autossa kuunnella Cheekiä, laulaa sitä sun kanssa ja pitää kädestä kiinni, kun ajetaan tarhaan. Se on niin mukavaa!" Jäin miettimään noita sanoja ja se huonoäiti-syndrooma iski taas. Onko parempi se, että kannustan lastani liikkumaan ja että nauramme pyöräillessä vai se, että menisimme 5 minuuttia autolla tarhaan ja hän saisi pitää kädestä kiinni ja laulaa mun kanssa? Kun jätin Mintun tarhaan, niin hän halusi lisää ja lisää suukkoja ja monta halia. Olin menossa pihaportista ulos, niin vielä nurkan takaa kurkkasi siniset silmät ja Minttu huusi: "hei hei äiti!". Korvasiko nuo suukot ja halit sen 5 minuutin automatkan ja kädestä pitämisen? Haluan niin kovasti kannustaa Minttua liikkumaan ja nauttimaan siitä olosta mitä liikunta antaa! Ajattelen, että me ehdimme sitten kotona halata ja pitää kädestä kiinni, mutta onko se tarpeeksi? Pitäisikö siitä pienestä kädestä pitää silloin kiinni, kun se pieni ihminen haluaa? Vai sitten vasta, kun itse ehtii? Muistaako lapsi sen niin, että äiti ei ikinä halunnut/jaksanut ajaa hänen kanssa autolla ja pitää kädestä vai muistaako hän sen hauskan maastoreitin, tunnelin ja pitkät halit päiväkodin pihalla?


<3

Elina

Paastoilua... ja sen lopettamista. Ei luovuttamista.

Mitä pidemmälle päivät menee, niin sitä enemmän arvostan ruokaa. Terveellistä, maukasta, hyvää, tuoretta ruokaa. Kertaakaan ei ole herkkuja mieli tehnyt eikä ole nälkä ollut. Haluan vain tuorekurkun rasahtavan hampaiden välissä ja maistaa sen raikkaan ja ihanan maun. Haluan maitorahkaa, sitä ihanaa pehmeää rahkaa parilla teelusikallisella hunajaa, kiteistä luonnonhunajaa ei mitään litkuhunajaa.
Eilen olin Helsingissä aamupäivän ihanien työkavereiden kanssa palaverissa. Palaverin jälkeen muut menivät syömään Heselle, minä istuin syömättä ja juomatta. En ole muutenkaan Hesen ystävä enkä niitä mössöjä juurikaan koskaan syö, mutta hetken kävi mielessä, että kuinkahan nälkä mun tulee, kun muut syö. No ei tullut nälkä. Siinä istuessani mietin; majoneesia, pihviä, juustoa, höttösämpylää jne..niin tuli huono-olo.. Mietin mielessäni, että tuollaista huonoa ja täysin "tyhjää"/turhaa ruokaa sitä on tullut itselläkin popsittua. Ainoa mikä olisi maistunut oli Ninan salaatti, sekin kyllä ilman majoneesia.
Eilen oli kolmas ja viimeinen päivä paastoa ja aion lopettaa tai lopetinkin jo, söin vähän puuroa.
Aamulla vielä ajattelin, että jatkan kasvismehuilla, mutta järjen ääni onneksi koputti takaraivossa. Joku voisi sanoa, että luovutin? En luovuttanut. Olen miettinyt näiden muutaman päivän aikana todella paljon omaa kehoa, omaa jaksamista, omaa oloa, omaa mieltä ja paastoa, paaston vaikutuksia jne.
Olen nuorempana taistellut monia vuosia syömishäiriötä vastaan pahan masennuksen kanssa ja se taistelu jatkuu edelleenkin päivittäin, joskus vahvemmin ja joskus sen jopa unohtaa, mutta ikuinen "kaveri" se on.
Olen tottunut ja joutunut kuuntelemaan omaa kroppaani ja tiedän mikä ei minulle sovi ja mikä sopii. Paasto ei sovi minulle, ei ainakaan tässä muodossa. Jatkossa aion edelleenkin tehdä puhdistautumiseni vihersmoothie"paastolla" mikä on lasten leikkiä tähän "oikeaan"paastoon verrattuna. Se sopii minulle. Silloin en tunne väsymystä, enkä huonoa oloa. Minun mielipiteeni tästä oikeasta paastosta on, että vaikutus on enemmän psykologinen, kuin fyysinen. Kyllä, varmasti paasto puhdistaakin, mutta onko se sitten tervettä vai ei? Sitä en osaa sanoa enkä lähde siitä edes keskustelemaan tämän enempää, kun minulla ei niin vahvaa tietämystä asiasta ole.
Itse uskon näin, että paasto on ainakin nykyään monille varmasti suureksi osaksi "vain" henkistä puhdistautumista. Irtiotto syömisestä ja ruoasta. Ei ole pakko syödä, ei tarvitse ajatella ruokaa, ei tarvitse tehdä ruokaa. Ettei se mieli kokoajan pyöri ruoan ympärillä.
Voin suositella paastoamista esim niillä vihersmoothieilla ihmisille, jotka haluavat alkaa elää terveellisemmin. Koska joutuu niin paljon miettimään sitä omaa kroppaa, omaa oloa ja omaa jaksamista.
Näiden kolmen päivän jälkeen mieli on hyvä, mieli on rentoutunut, mieli on puhtaampi (jos noin voi sanoa). Olo on huono ja kroppa jaksamaton.
Jos olisin jatkanut paastoa, niin en olisi jaksanut polkea pyörällä töihin, en jaksaisi illalla lähteä Mintun kanssa ulos enkä tehdä juuri mitään muutakaan. Toisille tulee hyvä ja energinen olo alkupäivien jälkeen, mutta minut tämä veti täysin voimattomaksi. Hyvä, että jaksoin portaat nousta ylös, kun kotiin menin ja asun kuitenkin vain ensimmäisessä kerroksessa. On oikeasti sairas olo, eikä se tunnu hyvältä. Haluan olla energinen ja jaksaa tehdä asioita! Mielestäni sellaista ei ole mitään järkeä jatkaa missä ei tunnu olo hyvältä.

Ihanat kaverit ja läheiset, kun tsemppasitte niin kovasti! En ole pettynyt itseeni, älkää tekään olko pettyneitä muhun ! ;)


Ihana kevät on täällä! :)


Elina 

Paastoilua päivä 2.

Vapaapäivä töistä. Luojan kiitos. Olo on kamala. Hyi.
Aamupuuroihmisenä kaipasin aamulla todella paljon aamupalaa. Tuntui, etten pääse ylös sängystä ilman aamupalaa enkä herää ollenkaan tähän päivään ilman aamupalaa.
Aamu alkoi kuitenki vesilasillisella jossa oli 2tl OxyColonia + päälle join puolikkaan sitruunan mehun, niinku purkin kyljessä kehotettiin. OxyColon vedessä oli ihan ok ja maku ei mitenkään huono tai hyvä vaan neutraali. Mutta, kun siihen päälle joi sitruunasta puristetun mehun, niin yhtäkkiä maku suussa muuttui kamalaksi. Kuvottavaa.
Paastojuomaa tein tälle päivälle yhden litran. Vaahtera-palmusiirappia, sitruunaa ja limeä. Pahaa. Pahaa. Pahaa.
Kun otan lasillisen juomaa, niin juon sen niin nopeasti alas, etten ehdi maistella ja päälle vettä ennenkuin siirapin karmea jälkimaku tulee suuhun.

Olo on ollut tänään huono ja heikko.
En kyllä olisi mitenkään jaksanut pyöräillä töihin, onneksi huomennakin on melkein vapaapäivä.
Päätä särkee ja peitto on tämän päivän paras kaveri.
Mietin jo, että vaihtaisinko paaston siihen tuttuun ja turvalliseen smoothiepaastoon. Kokeilen vielä ainakin huomisen tätä ja, jos huono-olo ja kuvottava tunne ei ala helpottaa,  niin palaan tuttuun ja turvalliseen.

Smoothiepaastolla ei ole koskaan ollut näin huono-olo. Ensimmäisenä päivänä on ollut  tosi väsynyt, mutta sitten se on mennyt ohi ja loput päivät on ollut energiaa täynnä. Ei mitään verrattuna tähän. Mutta uskon kanssaihmisiä ja en luovuta vielä tähän päivään. :)
Eihän tässä olisi enää kuin VAIN viisipäivää jäljellä.

Nälkä ei varsinaisesti ole, eikä mitään herkkuja ei tee yhtään mieli.
Oikeaa ruokaa kylläkin tekisi mieli tai makuja ja pureskelua ja suolaa. Silakkapihvejä ja perunamuusia esim...ja en edes pidä silakkapihveistä ja olen varmaan joskus yläasteella niitä viimeksi syönyt.
Ruispuuro mustikoilla - my love...en tiedä miten tämän viikon eron kestämme.

Yritän tsempata. Vaikeaa se on, kun kaikki maistuu pahalle. Kurkku-selleri-pinaatti-salaatti-smoothiekin maistuisi just nyt superhyvälle.

Paastoilua päivä 1.

Noniin. Vihdoin. Tämä päivä koitti. Sain kaikki tykötarpeet hommattua ja paasto sai alkaa. En tiedä olenko enää loppuviikosta elossa, mutta yritän kaikkeni.

Aiemmin olen ollut vihermehupuhdistuskuurilla ekalla kerralla 3 päivää ja seuraavalla kahdella kerralla 5 päivää. Nyt kokeilen sitä "oikeaa" paastoa.
 
Aluksi ajattelin, etten voi lenkkeillä enkä pyöräillä töihin koko viikkona, kun enhän saa mistään tarpeeksi energiaa. Luin muutamaa blogia ja paasto-ohjeita ja toisissa suositeltiin vain kevyttä kävelyä ja toiset kertoivat, että ovat normaalisti pyöräilleet työmatkat ja kauppareissut, joskin olo on ollut normaalia väsyneempi ja ylämäet ovat pyöräillessä tuntuneet raskailta.
Pyöräilen työmatkat aamulla ja illalla, yhteensä 14km. Ajattelin, että kokeilen nyt kuitenkin aluksi ainakin pyöräillä, jos tulee heikotusta, niin sitten kuljen bussilla ja kävellen tai autolla.

Olotila tällä hetkellä on nälkäinen isolla N:llä! Kohta lähden pyöräilemään töistä kotiin, haen Mintun ja menen kotiin, kääriydyn peittoon ja juon kuumaa teetä!
Palelee!

¨Turussa vai Ylläksellä....

Tauko. Pitkä tauko. Aloitin blogin ja melkein lopetin? Ei ole ollut mitään sanottavaa. Yhden tekstin olin aloittanut tammikuussa ja senkin kesken jättänyt.

Uuden vuoden jälkeen on elämä jotenkin vaan junnannut paikallaan ja jotenkin en ole saanut mitään aikaiseksi ja stressi on syönyt jaksamista. Kaikki on jotenkin jäänyt kesken? Niinkuin se kirjoituskin tammikuussa.

Pitkän viikonlopun vietin Ylläsjärvellä, oli ihanaa. Ei tarvinnut tehdä yhtään mitään eikä mennä mihinkään, jos ei huvittanut. Pitkän 3 viikon eron jälkeen me Mintun kanssa vaan nautimme ulkoilmasta ja yhdessäolosta. Laskimme mäkeä, paistoimme makkaraa, olimme karhuja lumihangella ja kävimme mun kummitädin luona. Illat opetin Mintulle kirjaimia ja kirjoittamista. Minun on kovin vaikea uskoa, kun päiväkodista sanoivat, että Mintulla on mieletön keskittymiskyky ja hän on kärsivällinen... Voisin sanoa, että kaikkea muuta. ;) Mutta ehkä oma kärsivällisyyteni heijastuu lapseeni, kun yhdessä jotain teemme. Valitettavasti. Tosin aina, kun meinaan hermostua, niin Minttu toteaa, että "Äiti, muista vetää henkeä, niin sua ei ala kiukuttaa!" ..ja sitten alkaakin vain naurattaa. Se hengenveto vaan ihmeellisesti tiukassa paikassa auttaa..Voi, kun sen muistaisi aina. :)

Olen ollut stressaantunut mm. siitä, että Minttu joutuu(?) matkustamaan noin pitkää matkaa isän luokse ja mummolaan. Olen miettinyt monta kertaa, että olenko tehnyt väärän valinnan, kun olemme muuttaneet Turkuun. Olen miettinyt, että mitä se elämä olisi, jos emme olisikaan muuttaneet Turkuun. Turhaa jossittelua ja miettimistä.
Nyt, kun kävin taas muutaman päivän Ylläksellä, niin se fiilis vain vahvistui, että valinnat on olleet oikeita. En viihtyisi pohjoisessa, siellä ei ole mitään miksi sinne jäisin, eikä mitään sellaista työtä mitä haluaisin tehdä. Ei ainakaan tällä hetkellä.
Mintun kanssa kävimme pitkä keskustelun, että miltä matkustaminen tuntuu ja onko se hänelle väsyttävää. Keskustelimme myös mistä hän tykkää Turussa ja mistä hän tykkää Ylläsjärvellä.
Tässä Mintun plussat ja miinukset...
Turku:
+ kaverit
+ kahvilat
+ se ettei ole talvea
+ lämmin kesä ja ettei ole sääskiä
+ meidän ihana koti
- kaupungin melu
- aina pitää pitää kädestä kiinni
- liikennesäännöt
- liikaa ihmisiä stockmannilla :D

Ylläsjärvi/Köngäs:
+ saa leikkiä ilman aikuista pihalla
+ toinen koti mummolassa
+ ei tarvitse pitää kädestä, kun menee kauppaan
+ kaverit könkäällä
+ mummo ja pappa ja iskä
+ paljon lunta
- sääsket
- kova pakkanen
- äiti ei ole aina mukana

Molemmissa paikoissa siis omat hyvät ja huonot puolensa mm. talvea ei saa olla Turussa, mutta pohjosessa talvi ja paljon lunta on hyvä asia. :)
Keskustelun lopputulos oli, että matkustaminen on joskus raskasta jos junassa ei voi mennä nukkumapaikalla, mutta muuten Mintusta on mukava matkustaa ja hän on kuulemma tottunut, että kauas on pitkä matka ja hänestä on mukavaa, kun on välissä tarhasta pitkä loma. Minustakin se on mukavaa, että lapsi voi lomailla tarhasta 2-3 vkoa aina välillä. Ei se tarhaelämäkään helppoa ole pienelle.
Kohta nämä lomat ovat kuitenkin vähissä, kun reilun vuoden päästä alkaa ekaluokka.

Ihana ihana kevät on koittanut, vaikkakin meillä on täällä jotain lumen rippeitä takatalvesta ja kolea tuuli, mutta aurinko paistaa ja mittari näyttää plussaa. :) Nyt rautakauppaan ostamaan työkaluja, että saa Mintun pyörästä apurattaat irti ja nostettua penkkiä.

Mukavaa alkanutta kevättä! :)


Elina