Siis kesä. Todella cool..viilee..kylmä..viluinen..jäätävä..Mitä vielä?
Tänään aamulla heräsin, katsoin ulos....aaand then I was like whaaaaat?? Pilvetön taivas ja aurinkoa, tän on pakko olla unta!
Nyt oli jäänyt jo viluinenmoodi päälle (olinko jo luovuttanut kesän suhteen?) tästä kylmyydestä, että vedin pitkähihaisen paidan päälle, kun lähdin töihin. Ulkona huomasin jotain positiivista; minua EI palele! Ei edes vilustanut!
Voi kuulkaas sitä hymyy mikä mul oli, kun poljin töihin! Ihanaa! Lämmintä! Aurinko!
Oli huippuu..Ihan parasta...Aurinko my love.
Ei se ny sit ihme olekaan, että on v*tuttanu jo kaks viikkoa. Sehän on johtunut vaan siitä, et ei oo paistanu aurinko ja on ollu kylmää. Mun pää ei olekaan sekaisin. Luulen, et poikakaverikin oli suurinpiirtein lähettämäs mua jo johonki pehmustettuun huoneeseen. Onneks aurinko ja lämpö tuli takaisin ainakin hetkeksi, että sain vähän lisäaikaa. :)
Olen tässä miettinyt monta päivää meitä naisia, meidän omituisella tavalla toimivaa mieltä ja etenkin itseäni.
Naisethan ovat AINA oikeassa ja tietävät paljon kaikesta. Ainakin mä olen. Aina. Ja vaikka sanon, että ihan sama, annetaan asian olla, niin se tarkoittaa vaan sitä, että en jaksa väitellä asiasta missä olen oikeassa ja mietin mielessäni, et "älä jaksa jauhaa, kun sä oooot niii väärässä!".
IKINÄ en myöntäisi ainakaan täysin suoraan olevani väärässä. Enkä varsinkaan kelleen miehelle. Enkä ainakaan omalle poikakaverille. En todellakaan..se olisi typerää.
Joskus kyllä haluaisin vaan vetää syvään henkeä ja päästä jonkin ärsyttävän asian yli heti, mutta ei. Ei se vaan onnistu. Olen kokeillut. Mun on pakko päästettävä ne höyryt ulos, jos jokin asia ottaa päähän. Se on vaan pakko. Valitettavasti kohteena on yleensä se rakkain.. mut kenelle muullekaan sitä kiukuttelis, kun sille, kehen voi luottaa, et on siin vieres viel huomennakin vaikka kuinka ois pahalla tuulella.
Onneks mun kiukut on jotakuinkin tällaista joka kerta; raivostuminen nollasta sataan kolmessa sekunissa, max. 5min mökötystä ja v*ttuiluu, 5min omassa parhaudessaan rypemistä ja miettimistä, et kuinka toi toinen oli taas nii väärässä kaikessa tjms, 1min miettimistä, et ehkä minussakin oli vikaa (NOOT!) ja sit se ärsytys menikin jo ohi! :)
Aina toi sama kaava. Ihan aina. Sit se huvittaa jossain vaiheessa kiukkua itseäkin, että jaah no tulipas taas sit vedettyy tää sama kaava läpi ja kohta pitäis varmaa pyydellä anteeks. ;)
Ja nämä hormonit! Voi luoja! Miksei kukaan oo kertonu mulle, että kun kolmekymmentä lähenee, niin murrosikä tulee takaisin? Kasvot on, ku teini-ikäisellä ja mielialavaihtelee tunnin välein. Mielenkiintoista tässä on se, että nykyään sen tiedostaa mistä nämä kiukut ja vitutukset johtuu. 15 vuotta sitten koko maailma vaa oli perseestä ja vanhemmat niin todella typerii jne. Nyt tajuu, kuin hölmö sitä itse välissä on, mutta on tää rankkaa olla nainen kaikkien näiden tunteiden kanssa. Hirveetä myllerrystä vitutuksesta ihkutukseen..välissä vihaa koko maailmaa ja välissä rakastaa rikkaruohoakin. Superärsyttävää.
Haluan olla taas 25v...Silloin mun mieli oli paljon seesteisempi. Vai kultaako aika muistot?
Naisen mieli - kiero kuin korkkiruuvi..Vai onkse vaan mun mieli?
Töistä pyörällä kotiin ja kotona kahvakuula saa kyytii...!
Mukavaa ja ihanaa viikonloppuu! <3
Elina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti