Minulla on ollut liian kiire viime aikoina ja liian monta unetonta yötä, kahvakuula on nukkunut kaapin hyllyllä liian paljon. Saamattomuutta ja laiskuutta ollut ilmassa...Vai ihan vaan puhdasta väsymystä?
Kun nyt kuitenkin mietin esim. viimeistä viittä päivää, niin joka päivä on kuitenkin tullut reipasta hyötyliikuntaa, joten olen tyytyväinen ja hyvällä mielellä. En stressaannu. Ihanaa.
Luen useita blogeja esim, kun ihmiset taistelevat elämäntapojensa kanssa. Välissä on ihanan seesteisiä kirjoituksia ja ihania onnistumisia, mutta välissä ne saavat jopa tuntemaan huonoa oloa ja ärsytystä sillä negatiivisuudella ja stressaavuudellaan.
Erästä blogia lukiessani oli pakko lopettaa lukeminen kesken, kun oli v*ttua, perkelettä ja saatanaa, kun paino ei putoa, kun paino ei putoa, kun PAINO EI V**** PUTOA! ...Olisin halunnut kommentoida jopa jotain "rakentavaa", mutta en kommentoinut. Olisin saanut vihaisten mammojen kommenttitulvan näytölleni. Ei kiitos. (..toisaalta..olisi se voinut olla viihdyttävääkin..)
Siirryin seuraavaan blogiin mitä satunnaisesti luen.
Tätä blogia lukiessani tunsin jopa sääliä siitä, että ne vaa'an numerot oli tällekin kirjoittajalle niin suuri asia, elämää suurempi. Miksi? Eikö se hyväolo tai terve olo ja ulkonäkö riitä? Bloggaaja oli esimerkiksi kirjoittanut; "Näytän hyvälle vasta, kun painan 57kg!" (Oletko varma?)...Ko. henkilö oli tällä hetkellä muistaakseni jotain päälle 80kg (pudotettua kilomäärää en muista) ja mun silmiini hän näytti hyvältä ja terveeltä. Onko mun silmät kieroutuneet vai onko tälle henkilölle tullut jostain tietystä numerosta pakkomielle? Miltähän tämä ihminen kuvittelee näyttävänsä 57 kiloisena? Mietin tämän ihmisen kuvaa katsoessani, että tuosta ihmisestä kun ottaa vielä yli 20kg pois, niin mitä siinä on sitten enää jäljellä? Itse en ikinä haluaisi olla niin pieni. Onko mun mielikin kieroutunut? Ehkä, mutta ainakaan en stressaa numerosta 57 ja peiliin katsoessa ihan tykkään itsestäni.
En stressaannu siitä, että kahvakuula on kaapissa kolme päivää putkeen tai että söin "vääränä" päivänä karkkia. Onko se niin vaarallista? Ei kai.
Jos haluaa todella pitää ne elämäntavat ja oppia sen normaalin syömisen jokapäiväisen sokeriöverin sijaan, niin ei siitä varmaan kannate alkaa stressaamaan.Vai mitä?
Mun ajatus asiasta on, että sitten vedät sitä sokeria suuhun kaksin käsin, jos täysin kiellät kaiken itseltä. Mitä, jos saisit kerran viikossa syödä ihan mitä ikinä haluat? Olisiko se parempi?
Monessa blogissa luki "Huomenna aloitan..." tai "Huomenna parannan tapani.." ..Miksi huomenna? Jos olet aamulla seitsemältä kirjoittanut blogiisi, niin mikset aloittanut heti aamulla? Miksi vasta huomenna?
Tiedän kyllä millaista kamppailua tuo kaikki on. Löytää se normaali tapa elää ja syödä. Se on vaikeaa. Se on todella vaikeaa. Varsinkin, jos on jossain vaiheessa kärsinyt jonkinlaisesta syömishäiriöstä, koska silloin se mieli ruoasta ja syömistavoista on erittäin kieroutunut.
En halua kenenkään mieltä pahoittaa tällä, mutta hyvänenaika sentään...Lopettakaa se stressaaminen ja valittaminen. Miettikää mielummin, että mistä se johtuu, että ne hyvin opetellut elämäntavat on niin vaikea pitää yllä, älkääkä olko liian ankaria itsellenne. Nauttikaa siitä muuttuneesta ulkonäöstä ja jo menetetyistä kiloistanne.
Mikään ei ole kauniimpaa, kuin hymyilevä ja positiivinen ihminen! Asenne....ei ne numerot.
<3 Elina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti